EMMA-ehdokassarjat 2019


Live




Ellinoora

Uuden sukupolven popartisti Ellinoora tunnetaan persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan. Hän on tehnyt lukuisia koko kansan tuntemia hittejä kuten Elefantin paino, Leijonakuningas ja Bäng Bäng typerä sydän feat. eetu. Elokuussa 2019 Ellinoora julkaisi odotetun toisen albuminsa Vaaleanpunainen vallankumous, joka nousi ilmestymisensä jälkeen suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Platinaa jo ennakkoon striimannut albumi menestyi myös Spotifyssa: julkaisupäivän jälkeen 10 kappaletta nousi Spotifyn Top 50 -listalle.

Ellinoora on nuoresta iästään huolimatta saanut jo kaksi kertaa kaksi merkittävää musiikkialan tunnustusta. Suomen Musiikkikustantajat ovat palkinneet hänet Vuoden kevyen musiikin tekijäksi vuosina 2017 ja 2019 ja hänen kappaleensa Leijonakuningas ja Bäng bäng typerä sydän on valittu vuoden biiseiksi. Vuonna 2016 ilmestyneen ja tuplaplatinaa myyneen Villi lapsi debyyttialbumin ja syksyn 2018 Vain Elämää -ohjelman myötä Ellinoora kasvoi koko kansan artistiksi.

Ellinoora ei ole vain lahjakas laulaja-lauluntekijä vaan myös valovoimainen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn. Keikoillaan Suomea jo useamman vuoden kiertänyt artisti teki syksyllä 2019 spesiaalin albumikiertueen, jossa klubit somistettiin vaaleanpunainen vallankumous -teeman mukaisiksi. Fanit pääsivät kokemaan ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen keikkakokemuksen, jossa koko albumi soitettiin alusta loppuun. Ellinoora on oman tuotantonsa lisäksi tehnyt yhteistyötä sekä kirjoittajana että laulajana muun muassa JVG:n, Roope Salmisen & Koirien ja Juha Tapion kanssa.

Warner Music Finland

Ellips

Ellips eli Haloo Helsinki! -yhtyeen solisti Elli Haloo julkaisi 12.4.2019 ylistetyn debyyttialbumin ”Yhden naisen hautajaiset”. Albumi nousi suoraan Suomen Virallisen listan sijalle #1 ja vei Ellipsin keväällä klubikiertueelle, kesällä festivaaleille sekä loppuvuodesta konserttisalikiertueelle. Albumin ensimmäinen single ”Maailma on rikki” nousi radiolistan top20een. Elli vastaa albumin sävellyksistä ja sanoituksista, ja albumin on tuottanut Matti Mikkola.

Vallila Music House

Gasellit

Kotimaisen hiphop-musiikin kärkinimiin lukeutuva Gasellit tunnetaan poikkeuksellisen energisistä ja vauhdikkaista keikoistaan. Yhtyeen vahva livekunto onkin ollut yksi keskeinen syy heidän fanikuntansa jättimäiseen kasvuun viime vuosien aikana. Kuluneena kesänä tämä näkyi myös kaikkien Suomen isoimpien festivaalien päälavoilla, joita kokoonpano pääsi tähdittämään ensimmäistä kertaa. Vuosi 2019 oli Gaselleille monella tapaa merkittävä. Valtavien yleisömerien ja loppuunmyytyjen keikkojen lisäksi heidät palkittiin ensimmäistä kertaa Emma Gaalassa vuoden yhtyeenä. 10 vuotta kestänyttä taivaltaan juhlinut kokoonpano teki kuluvan vuoden aikana yli sata keikkaa. Keikkavuosi huipentuu joulukuun alussa kolmeen loppuunmyytyyn Tavastian-keikkaan.

Samuli Putro

Muusikko, laulaja ja lauluntekijä Samuli Putron live-esiintymiset ovat mieleenpainuvia kokemuksia. Esiintymisissään Putro käyttää teatterin, kuvataiteen ja nykyrunouden keinoja. Parhaimmillaan keikat ovat kokonaisuuksia, jotka nousevat pop-estetiikan yläpuolelle. Pysäyttävä ja puhdistava ovat usein yleisöpalautteesta nousevia sanoja. Tämän voi tehdä näinkin, on oivallus, jonka artisti itse haluaa keikoillaan antaa.

Tammi-helmikuussa 2019 Helsingin Ateneumissa toteutettu ainutkertainen konserttisarja Pienet rukoukset oli loppuunmyyty, kesällä Putro nähtiin valikoiduilla festivaaleilla ja syksyllä seurasi menestyksekäs konserttisalikiertue.

Universal Music Finland

Vesala

Vesala on 2000-luvun renessanssinero, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistolistojen soitetuimpien kappaleiden listoilta. Debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016 ja huikean vastaanoton saanut levy vahvisti Vesalan asemaa omaleimaisena artistina. Vuoden 2017 Emma Gaalassa Vesala palkittiin peräti neljällä Emmalla: Vuoden naisartisti, Vuoden pop, Vuoden biisi ja Vuoden albumi.

Taiteen monilahjakkuutena tunnettu Vesala on palkittu myös muilla arvostetuilla taiteen palkinnoilla, kuten Junnu Vainio -palkinnolla vuonna 2016 sekä Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla vuonna 2019 – jälkimmäisessä ensimmäisenä naisena koskaan. Lisäksi hän on ainoa nainen, joka on ollut ehdolla sekä Emma- että Jussi-palkinnon saajaksi. Vuonna 2019 Vesalalle myönnettiin valtion musiikkipalkinto.

 

 

Ville Valo & Agents

Ville Valo & Agents esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä TV-ohjelmasarjassa Laulava sydän, jonka teemana oli Rauli "Badding" Somerjoen musiikki. Nyt, noin 20 vuotta myöhemmin Ville Valo & Agents yhdistivät voimansa uudemman kerran Baddingin musiikin ympärillä, kun yhtyeen nimeä kantava albumi julkaistiin helmikuussa 2019. Levy piti sisällään tunnettuja Badding-klassikoita uudelleen sovitettuna, mutta mielenkiintoiseksi äänitteen tekee se, että Esa Pulliaisella oli tallessa muutamia alkuperäisiä Baddingin levyttämättömiä demo-nauhoja 1980-luvulta, jotka tuotettiin nyt ensimmäistä kertaa valmiiksi biiseiksi, tulkitsijanaan Ville Valo.

Albumi nousi ilmestymisviikolla suomen virallisen listan sijalle #1, ja sitä on myyty lähes platina-albumiin oikeuttava määrä. Yhtyeen ainutlaatuiset ja -kertaiset live-esiintymiset saivat myös suomen kansan liikkeelle, kun yhtyeen kaikki keikat olivat loppuunmyytyjä.

Vallila Music House

Ticketmaster
Created by Designer Helsinki