EMMA-ehdokassarjat 2019


Lastenmusiikki




Hevisaurus

Neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla ja viettää tänä vuonna kymmenvuotis-synttäreitään! Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on ylittänyt kultarajan, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat –esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa. Hevisauruksen viimeisin, syksyllä 2019 julkaistu ja yhtyeen kymmenvuotista taivalta juhlistanut albumi Bändikouluun! opasti lapsia bändisoiton saloihin.

”Olemme huomanneet, että nykypäivänä lapset eivät ajaudu perinteisten bändisoittimien pariin samalla lailla kuin meidän lapsuudessamme. Hevisauruksen bändikoululla halusimme kantaa oman kortemme kekoon asian parantamiseksi. Toivotaan, että joku saisi levystä kipinän soittoharrastuksen aloittamiseksi”, Hevisauruksen tuottaja Nino Laurenne kertoo.

Sony Music Finland

Mimmit

Mimmit on yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä. Mimmit ovat tehneet yli 600 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja julkaisseet kuusi levyä. Uusin Musapatti-levy yhdistää musiikin ja oppimisen täysin uudella tavalla. Korvamatolaulujen avulla tieto tarttuu kuin purkka! Helmikuussa 2020 alkaa Mimmit Musapatti TV-sarja MTV3-kanavalla. Mimmit-animaatiot on myyty 40 maahan ja Mimmit-lauluja on julkaistu myös Saksassa.

VL-Media

Robin Hund & Hans glada orkester

Robin Hund & hans glada orkester, eli Robin Rekku & Jekkuorkesteri, soittaa svengaavaa lastenmusiikkia joka soveltuu koko perheelle. Me olemme julkaisseet 1 suomenkielisen levyn ja 6 ruotsinkielistä levyä, satukirja äänilevyn sekä laulukirjan. Orkesteri on ehtinyt tehdä noin 450 esiintymistä 2012 lähtien. Yhtye voitti Emma palkinnon parhaasta lastenmusiikista 2017. Vuonna 2018 suomenkielinen alter ego Robin Rekku & Jekkuorkesteri oli ehdolla Emma palkinnon saajaksi 2019 suomenkielisen levynsä johdosta.

Pro Culturae

Tarja Luoma, Ulla Piispanen, Matti Tegelman ja József Hársin johtama Tapiola Sinfonietta

Aave pyykkinarulla -lastenlevy vie kuulijan keskelle jännittäviä ja vauhdikkaita seikkailuja, joissa vilisee maahisia, lepakoita, merirosvoja ja muumioita. Aavemaiset tapahtumat pyörähtävät käyntiin, kun pikkutyttö Vilja näkee Sampo-setänsä valokuvakirjan maailman mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kirjan kuvat saavat Viljan mielikuvituksen lentämään, ja pyykkinarulta tapahtumia tarkkailee pikkukummitus Arttu. Hetkessä Vilja huomaa olevansa Kiinassa, toisena jo Egyptissä. Mihin kaikkialle mielikuvitus voikaan meidät viedä?

Aave pyykkinarulla on Tapiola Sinfoniettan tilausteos, jonka musiikin on säveltänyt Timo Klemettinen. Teos perustuu Tuula Korolaisen runokokoelmaan Aaveaakkoset. Äänite on nauhoitettu Tapiolasalissa 21.-22.8.2017. ja orkesteria johtaa kapellimestari József Hárs.

Alba-Records

Tuomo Rannakari

Tuomo Rannankari on TV2:n Pikku Kakkosen juontaja, käsikirjoittaja ja muusikko. Tuomo säveltää, sanoittaa ja esittää omia lastenlaulujaan, jotka ovat tulleet tutuiksi lapsille konserteista ja TV:n lastenohjelmista. Tuomon lauluja on julkaistu tähän mennessä kolmella lastenlevyllä 2012, 2017 ja 2019. Lisäksi Tuomo Rannankari on säveltänyt ja sanoittanut lauluja uusiimpiin esi-ja alkuopetuksen oppimateriaaleihin. Tuomo keikkailee trubaduurina sekä oman Hiekkakakkuorterinsa kanssa.

TRMUSIC Iines-tuotanto

Ticketmaster
Created by Designer Helsinki