Emma-gaala

Ehdokkaat

Vuoden 2007 ulkomainen artisti

30 Seconds To Mars


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 1 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Alternative rock-yhtye 30 Seconds To Mars on ollut jo yli vuoden ajan Yhdysvaltojen puhutuin rock- yhtye. Jared Leton luotsaaman bändin kakkosalbumia "A Beautiful Lie" on myyty yli miljoona kappaletta, levyn singlet ovat olleet huikeassa radiosoitossa yli vuoden ja yhtye on voittanut sekä ollut ehdolla lukuisissa eri palkintogaaloissa. Vuonna 2007 oli Euroopan vuoro. Jared Leton musiikillinen lahjakkuus käy "A Beautiful Lie" albumia kuunnellessa hyvin ilmi. Laulaessaan hän käyttää ääntään rohkeasti vaihdellen hiljaisesta kuiskauksesta suoraan huutoon. "A Beatiful Lie" -albumin teemoina ovat elämä, rakkaus, kuolema, kivut, ilot ja intohimo. Eli se, millaista on olla ihminen. Levylle oli tyrkyllä 40 kappaletta, joista valittiin yksitoista teemaan sopivinta. Leto teki biisejä viidessä eri maassa, neljässä maanosassa ja musiikki äänitettiin Los Angelesissa, New Yorkissa sekä Etelä-Afrikassa. Albumin on tuottanut Josh Abraham, joka tuotti myös Grammy-palkitun Velvet Revolverin albumin.



Eagles


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 2 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Pohjois-Amerikan myydyimmän albumin titteliä pitelevä Eagles palkitsi faniensa pitkän odotuksen julkaisemalla viime lokakuussa uuden studioalbumin "Long Road Out Of Eden" 28 vuoden levytystauon jälkeen. Albumi nousi suoraan listaykköseksi mm. Yhdysvalloissa, Britanniassa, Australiassa ja Hollannissa.

Eagles on yksi maailman arvostetuimmista yhtyeistä. Suosiosta kertoo mm. 120 miljoonaa myytyä albumia ympäri maailmaa, joihin lukeutuu Yhdysvalloissa kaikkien aikojen myydyimmän albumin manttelia pitävä "Their Greatest Hits 1971-1975", joka on myynyt jo pelkästään Amerikassa 29 miljoonaa kappaletta. Kaikki yhtyeen edelliset 12 julkaisua ovat miljoonamyyjiä, ja singlejulkaisuista neljä on päätynyt listaykköseksi, joista tunnetuin on "Hotel California". Eagles on palkittu myös neljällä Grammy-palkinnolla, ehdokkuuksia heille on kertynyt uransa aikana peräti 34. 1998 heidät valittiin jäseniksi kuuluisaan ja arvostettuun Rock and Roll Hall Of Fame-museoon, eli heti kun raadin edellyttämä 25 vuoden levytysura täyttyi.

Viime vuoden lokakuussa julkaistu "Long Road Out Of Eden" on Eaglesin seitsemäs studiolevy. Se on tuplalevy, joka sisältää 20 uutta kappaletta. Albumia on valmisteltu muutama vuosi ja sen sävellyksistä vastaa omalla soolourallaankin menestynyt alkuperäisjäsen, rumpali Don Henley ja myös alusta asti mukana ollut laulajakitaristi Glenn Frey. Kokoonpanossa ovat mukana edellä mainittujen miesten lisäksi myös yhtyeeseen 70-luvulla liittyneet kitaristilaulaja Joe Walsh ja basisti Timothy B. Schmit.



Foo Fighters


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 3 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Dave Grohlin luotsaama Foo Fighters on yksi tämän hetken merkittävimmistä rock-yhtyeistä. Foo Fightersin levyjä on myyty yli 20 miljoonaa ja heidät on palkittu neljällä Grammy-palkinnolla. Suomessa yhtyeellä on vankka fanikunta ja Foo Fighters-levyjä on myyty meillä jo yli 60 000 kpl. Yhtyeen tuorein levy Echoes, Silence, Patience and Grace nousi julkaisuviikollaan listaykköseksi kuudessa maassa ja levyltä radioissa ovat soineet ensimmäinen single The Pretender sekä hulvattoman videon omaava kakkossingle Long Road to Ruin. Foo Fighters julkisti hiljattain Lontoon Wembleyn konserttinsa ja kaikki 70 000 keikkalippua myytiin loppuun 10 minuutissa.

http://www.foofighters.com


Mika


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 4 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Mikan ensimmäinen maistiainen Relax, Take It Easy nousi nopeasti radioiden jättihitiksi kevään aikana myös meillä Suomessa! Ihastuttava falsetto ja retrosoundinen discokomppi oli tehokas ja erottuva yhdistelmä – myös miehen nimi herätti hämmennystä, saattaako moinen soundi olla Suomesta? Relaxia seurasivat vielä mm. Grace Kelly ja Big Girls Don’t Cry-hitit.

Mika on syntyisin Libanonista, Beirutista, mutta jo nuorena Pariisin kautta Lontooseen kotiutunut. Lukihäiriö ja koulukiusaaminen saivat miehen jo pienenä musiikin pariin. Mika on opiskellut oopperaa ja pianonsoittoa ja tehnyt mainostöitä jo nuoresta. Mikan haaveena on tehdä musiikkia, joka on niin ainutlaatuista, etteivät muut voi sitä esittää karaokessa. Mikan valloittavissa biiseissä kuulee teatraalista rockilmaisua, pehmodiskoa ja pianopoppia sulassa sovussa. Tarttuvat melodiat saavat lisäpotkua nokkelista, osin omasta henkilöhistoriasta ammentavista sanoituksista. Huikeinta miehessä on kuitenkin ääni, jossa yhdistyy Jake Shears Scissor Sistersistä ja Queenin Freddie Mercury. Ulkonäön osalta mielleyhtymiä voi suunnata jonnekin Marc Bolanin ja Beckin välimaastoon.

23-vuotias singer-songwriter hyödyntää iloisesti niin discoa kuin popin monia muita suuntiakin, josta tuloksena on ainutlaatuisen pirtsakka yleissoundi ja tarttuvan melodiset kappaleet. Life In Cartoon Motion-albumi oli mahtava piristys vuoden 2007 poptaivaalle!



Linkin Park


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 5 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Maailman suurimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Linkin Park julkaisi hartaasti odotetun kolmannen levynsä "Minutes To Midnight" toukokuussa 2007. Puolitoista vuotta kestäneiden studiosessioiden tulos otettiin sekä Suomessa että maailmalla vastaan suurella innokkuudella, ja albumi onkin radiohittien "What I’ve Done", "Bleed It Out" ja "Shadow Of The Day" saattelemana päätynyt yli neljään miljoonaan levyhyllyyn ympäri maailman. Laulaja Mike Shinodan ja Rick Rubinin tuottama Minutes To Midnight on myös useassa yhteydessä nimetty yhtyeen orgaanisimmaksi ja kypsimmäksi levyksi – eräänlaiseksi uuden alun merkkipaaluksi.



Fran Perea


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 6 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Suomessa marraskuussa vieraillut, "Serranon perhe" (Los Serrano) -TV sarjasta tunnetuksi tullut Fran Perea on näyttelijäntyönsä lisäksi suosittu muusikko. Lapsesta asti kitaraa ja rumpuja soittanut Fran onkin saanut Los Serrano -roolihahmonsa, musikaalisen Marcoksen, kautta mahdollisuuden toteuttaa unelmaansa oikeasta muusikonurasta.

Syyskuussa 2007 Suomessa julkaistiin Franin "La chica dela habitación de al lado" -albumi, joka sitä ennen oli vain ladattavissa internetin digitaalisista musiikkikaupoista. Albumilta on tähän mennessä lohkaistu kaksi singleä, Serranon Perhe -sarjan tunnuskappale "1 mas 1 son 7" sekä myös sarjasta tuttu "La vida al reves".



Tokio Hotel


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 7 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Vuonna 2003 Saksassa perustettu Tokio Hotel on noussut nopeasti yhdeksi Euroopan suosituimmista nuorisobändeistä. Yhtye on palkittu kahdesti Saksan arvostetuimmalla Echo-palkinnolla. Lisäksi yhtye voitti MTV Music Awards -gaalassa International Act -palkinnon. Parhaillaan Tokio Hotel on ehdolla NRJ Awards 2008 –kisassa Vuoden parhaaksi yhtyeeksi.

Tokio Hotelin perustivat kaksoisveljet Bill ja Tom Kaulitz. He esiintyivät kotikaupungissaan Magdeburgissa vuonna 2001, jossa he tapasivat Gustav Schäferin ja Georg Listingin. Nelikon keskinäinen kiinnostus samantyyppiseen musiikkiin johti Devilish-yhtyeen perustamiseen. Vuonna 2003 poikia koitti onnenpotku, kun Universal Musicin Saksan-edustaja tarjosi heille levytyssopimusta. Samalla yhtyeen uudeksi nimeksi tuli Tokio Hotel.

Keski-Euroopassa jo satojen tuhansien fanien sydämet valloittanut Tokio Hotel nousi myös suomalaisten fanien suosikiksi kuluvan vuoden alussa, kun yhtyeen läpimurtoalbumin Zimmer 483 ensimmäinen sinkku, Übers Ende der Welt, nousi NRJ:n kuuntelijalistan kärkeen. Sittemmin Tokio Hotelin jäsenet ovat komeilleet nuorisolehtien kansissa, julisteissa ja suosikkilistoilla. Samoin Tokio Hotel -aiheiset kilpailut ovat rikkoneet osallistujaennätyksiä niin netissä kuin lehdissäkin.

Tokio Hotel kävi viime syyskuussa esiintymässä Helsingissä Elämä lapselle -konsertissa, ja kaikki paikalla olleet saivat todistaa tuhansien fanien villiintymistä poikien astellessa lavalle. Fanien pitkä odotus palkitaan kun yhtye saapuu Suomeen keikalle huhtikuun alussa.

Tokio Hotel on juuri julkaissut uransa kolmannen dvd:n, Zimmer 483 –Live in Europe. Dvd:llä on yhtyeen Oberhausenin-konsertti sekä runsaasti materiaalia Euroopan-kiertueelta. Dvd on jatkoa yhtyeen menestysalbumille Zimmer 483.



Rihanna


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 8 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Vuoden 2007 kiistaton ulkomainen hitti oli tietenkin Rihannan Umbrella! Tykkihitti esitteli kesäkuussa julkaistun Rihannan kolmannen albumin Good Girl Gone Bad, jolta sittemmin on tullut tutuksi myös Shut Up And Drive ja Don´t Stop The Music-hitit. Good Girl Gone Bad onkin juhlinut maailman listoilla ja myynyt useita miljoonia kappaleita. Helmikuussa 2008 vasta 20-vuotta täyttävä Rihanna on noussut nopeasti yhdeksi popmaailman uusista kärki-idoleista. Kahden vuoden aikana julkaistut kolme maailmanlaajuista hittialbumia on huikea tahti nuorelle laulajattarelle, mutta Barbadokselta kotoisin oleva nuori tähti on osannut pitää jalat maassa ja imagonsa moitteettomana.

Rihannan yhdistelee tyylikkäästi r&b:tä, reggaeta, dancehall-sävyjä ja tarttuvaa discopoppia ja on saanut musiikintekoavukseen maailman kovimpia tuottajanimiä (mm. Timbaland, Stargate). Uuden albumin myötä Rihanna on kuuden Grammyn ehdokkaana! Tyyli-ikonina Rihanna on esiintynyt mm. Cover Girlin mainoskasvona ja valittu People-lehden maailman kauniimpien ihmisten joukkoon. Musiikillisiksi vaikuttajikseen Rihanna mainitsee mm. Madonnan, Mariah Careyn ja Whitney Houstonin.



Bruce Springsteen


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 9 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Heinäkuussa Olympiastadionin valloittaa amerikkalaisen rockin peruskallio ja pomo Bruce Springsteen. Brucen ura on kestänyt jo 30 vuotta ja hänen levyjään on myyty lähes 100 miljoonaa kappaletta. Monet Springsteenin levyistä ovat rockin ehdottomia klassikoita: Born to Run, Darkness on the Edge of Town, The River, Tunnel of Love, Nebraska sekä tietenkin yli 15 miljoonaa kappaletta myynyt Born In the USA. Suomessa Springsteen nähtiin viimeksi kesällä 2003 Helsingin Olympiastadionilla, jossa kahtena peräkkäisenä iltana konserttia seurasi lähes 90 000 suomalaisfania. Suomessa Brucen levyjä on myyty lähemmäs 300 000 kappaletta. Uusin levy Magic on energinen rock-levy ja tehty yhdessä Brucen legendaarisen E Street Bandin kanssa. Levyltä löytyy radioissa soinut single Radio Nowhere sekä uusin single Girls In Their Summer Clothes.

http://www.brucespringsteen.net


Amy Winehouse


Äänestä! Lähetä viesti EMMAULKO 10 numeroon 17176 (0,80€/viesti)

Amy Winehousen toinen albumi Back To Black on ollut vuoden 2007 suurin ulkomainen menestyslevy Suomessa! Useita viikkoja listakärjessä viihtynyt vahva albumi on ollut valtaisa maailmanlaajuinen menestys. Levy on juhlinut sekä Britannian että USA:n listoilla ja myynyt yli neljä miljoonaa kappaletta! Räväkkä soulsisko Amy Winehouse on noussut otsikoihin niin musikaalisilla ansioillaan (mm. Brit Award, MOBO Award, Vodafone Award) kuin myös ennalta arvaamattoman vauhdikkailla esiintymisillään ja rempseällä kielenkäytöllään mediassa. Parhaillaan Amy on jopa kuuden Grammy-palkinnon ehdokas!

Back To Black pohjaa soundeissaan souliin, bluesiin ja 50-60-luvun tyttöbändien raikkaaseen grooveen. Motown-soulin, gospelvaikutteiden ja savuisten balladien yhdistelmä on vastustamattoman svengaava. Tuottajina levyllä ovat toimineet Mark Ronson (mm. Lily Allen, Robbie Williams) ja aiemmasta Amy-levystä jo tuttu Salaam Rami. Parasta levyllä on kuitenkin Amy Winehousen vahva persoona, mikä kuuluu fantastisessa tulkinnassa ja hillittömissä sanoituksissa. 23-vuotiasta upeaa ilmestystä voi tuskin nimetä jokaisen teinitytön roolimalliksi, niin suorasukainen ja ronski hänen tyylinsä on, mutta aikuiseen makuun hänen hauskat ja oivaltavat sanoituksensa uppoavat täysillä. Levyn tuttuja hittejä ovat mm. Rehab, You Know I´m No Good, Tears Dry On Their Own ja Back To Black.