Emma-gaala

Ehdokkaat

Vuoden 2007 metallialbumi

Dark Passion Play - Nightwish

 

Nightwishin "Dark Passion Play" on kiistatta ollut vuoden 2007 menestynein suomalainen albumi yli 100 000 kappaleen myynnillään! Uudella albumilla Tuomas Holopainen on ylittänyt itsensä jälleen ja osoittanut olevansa yksi ikäpolvensa lahjakkaimmista kotimaisista säveltäjistä. Anette Olzon puolestaan on osoittautunut täydelliseksi laulajavalinnaksi, ja hänen monipuolinen tulkintansa on tuonut bändille paljon myös uusia faneja. Nightwish soitti loppuvuonna 2007 kahdeksan Suomen keikkaa ja todisti loppuunmyydyissä konserteissaan olevansa myös huikeassa livevedossa!

"Dark Passion Play" -albumilta irrotetut singlet "Eva", "Amaranth" ja "Bye Bye Beautiful" ovat soineet radioissa tiiviisti ja koko albumi on saanut ylistäviä arvioita niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Vuonna 1996 perustettu Nightwish on julkaissut tähän mennessä kuusi studioalbumia, 16 singleä ja kolme dvd:tä. Keikkapaikat ympäri maailman ovat tulleet tutuiksi bändille – tälläkin hetkellä käynnissä oleva maailmankiertue kestää loppuvuoteen 2009 saakka.



Luihin ja ytimiin - Mokoma

 

Marraskuussa julkaistu Luihin ja ytimiin on kaikkiaan Mokoman kuudes albumi ja neljäs yhtyeen omalla Sakara Records -levymerkillä julkaistu pitkäsoitto. Mokoman edellinen albumi, Kuoleman laulukunnaat, nousi uutukaisen tapaan suoraan listaykköseksi, ja se oli myös Emma-ehdokkaana vuoden 2006 parhaaksi metallialbumiksi. Tuoreella levyllään Mokoma ei toista edellisen kaavaa, mutta tekee muuten sitä mitä aina ennenkin: Yhdistelee metallin eri alalajeja estottomasti toisiinsa monimuotoiseksi kokonaisuudeksi ja laajentaa siinä samalla kuulijoiden käsitystä siitä, miten metallimusiikkia voi tehdä.



Silent Waters - Amorphis

 

Vuonna 1990 perustetun Amoprhis-yhtyeen ura lähti uuteen huimaan nousuun vuonna 2005 julkaistun Eclipse-albumin ja laulajavaihdoksen myötä. Tätä nykyä maamme menestyneimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva kokoonpano julkaisi kahdeksannen studioalbuminsa Silent Waters elokuun lopussa 2007. Levy osoittautui sekä arvostelu- että myyntimenestykseksi, ja se noteerattiin musiikkilehdissä ympäri maailman. Suomessa levyn nimikappale sai massiivista radiosoittoa, biisin ollessa parhaimmillaan parinkin rock-kanavan soitetuin kappale. Silent Waters -video oli puolestaan näytössä MTV- ja VoiceTV-kanavilla.

Kesällä 2007 yhtye teki festivaalikeikkoja ympäri Eurooppaa. Syksyllä vuorossa oli useita loppuunmyytyjä kotimaan keikkoja ja Silent Waters Euroopan-rundi. Euroopan keikkojen lisäksi kalenteriin mahtui myös esiintymisiä Venäjällä, Ukrainassa ja Japanissa.

http://www.amorphis.net


Worlds Collide - Apocalyptica

 

90-luvun alkupuolella perustettu Apocalyptica on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisyhtyeitä. Kokoonpanon albumeita on myyty yhteensä huimat 3 miljoonaa kappaletta, ja bändin kiertueet ovat ulottuneet jo noin viiteenkymmeneen maahan.

Apocalyptican uusin ja järjestyksessä kuudes studioalbumi Worlds Collide julkaistiin Suomessa 19. syyskuuta 2007. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu I’m Not Jesus feat. Corey Taylor (Slipknot, Stone Sour) oli radiohitti ja kappaleesta tehty video pyöri tiuhaan musiikkikanavilla. Kakkossingle S.O.S. (Anything But Love) feat. Cristina Scabbia (Lacuna Coil) sai myös massiivista radiosoittoa.

Nelihenkisen Apocalyptican ura on vahvasti nousujohteinen. Yhtyeellä on levytyssopimus amerikkalaisen 20-20 Entertainment –levy-yhtiön kanssa ja sopimus takaa ensimmäistä kertaa Apocalyptican levyille maailmanlaajuisen julkaisun. Worlds Collide ilmestyi Euroopassa ja muun muassa Japanissa syyskuussa 2007. Yhdysvalloissa albumi julkaistaan maaliskuussa 2008 ja samaan aikaa käynnistyy mittava jenkkikiertue.

Tuoreen albumin myötä yhtye tekee kaksi vuotta kestävän maailmankiertueen, joka ulottuu aina Afrikkaan ja Australiaan saakka.

http://www.apocalyptica.com