Ehdokkaat

Jazz-Emma

Joulukuun 1998 debyyttikonserttinsa jälkeen Esa Onttosen (kitara), Kari Ikosen (koskettimet) ja Mika Kallion (rummut) muodostama Gnomus on soittanut kymmeniä improvisoituja konsertteja Suomessa (mm. Vapaat Äänet -kiertue 2003 ja Pori Jazzin Ultra Music vuosina 2002 ja 2007), Saksassa ja erityisesti Ranskassa, jossa yhtye on esiintynyt Grenoblen, Amiensin ja Nantesin jazzfestivaaleilla. Näistä viimeksi mainittu konsertti on julkaistu kokonaisuudessaan "28 août 2005" -levyllä. Vaikka Gnomus soittaakin pääasiassa triona, on se esiintynyt muutamia kertoja urkuri Jukka Gustavsonin kanssa, sekä Amiensin jazzfestivaaleilla paikallisen konservatorion jousiorkesterin kanssa. Gnomus on julkaissut yhteensä neljä cd-levyä Fiasko Recordsilla, joista viimeisin "Diagnosis" julkaistiin syyskuussa 2007.

Ultra Bran sieluna tunnettu Kerkko Koskinen laajensi ilmaisuaan jazz-musiikkiin. Koskisen viehtymys isoihin yhtyeisiin sai loogista jatkoa UMO Jazz Orchestralle ja trumpetisti Verneri Pohjolalle sävelletyn big band -teoksen, Agathan, muodossa.

Agathan sävelmaisemassa on vaikutteita Lalo Schifrinilta, Gil Evansilta ja Igor Stravinskylta, lopputuloksen kuulostaessa kuitenkin ennen kaikkea Kerkko Koskiselta. Koskisen ja soolotrumpetisti Verneri Pohjolan yhteistyö kuuluu teoksessa tavalla, joka väistämättä tuo mieleen Gil Evans/Miles Davis – parivaljakon.

Agatha on Kerkko Koskisen ensimmäinen instrumentaalilevy. Kerkko kuvaa Agathan syntyyn johtanutta kaksi vuotta kestänyttä prosessia tajunnanräjäyttäväksi kokemukseksi. "Tällaisessa läpisävelletyssä instrumentaalimusiikissa oli niin paljon uutta ja ihmeellistä, mitä en ollut aikaisemmin kokenut että tuntui kuin olisin menettänyt poikuuden toiseen kertaan." Levyllä on myös yksi Koskisen laulama kappale. "En voinut vastustaa kiusausta".

Albumi on nimetty Agatha Christien mukaan ja kappaleiden nimet ovat mukaelmia Christien kirjojen nimistä.

Koskinen on viime vuosina säveltänyt oman soolotuotannon lisäksi elokuvamusiikkia ja kappaleita muille artisteille.

Helsinkiläis-porvoolainen Kurkirku-yhtye soittaa vapaata orgaanista jazzia, johon sekoittuvat luontevasti myös etno- ja kokeelliset vaikutteet. Mirella Pendolin ja Kalle Katz perustivat yhtyeen vuonna 2003, he myös säveltävät valtaosan materiaalista. Nykyinen kokoonpano on soittanut yhdessä syksystä 2004.

The Mesh on yhtyeen debyyttilevy, jonka äänimaailmaa voi hyvin kuvata sanalla "Nordic" – johtuen osaltaan vuosista, jotka laulaja Mirella vietti Norjassa opiskellen, keikkaillen ja musiikkia tehden. Albumi äänitettiin keväällä 2007 Perfect Sound Studiolla Helsingissä ja se sisältää enimmäkseen omaa materiaalia. Mukana on myös Kurkirkumainen versio Gershwinin biisistä "The man I love", Fredrik Lundinin ja Trine-Lise Vaeringin kaunis "Shifting of the winds" sekä bändin oma vahva musiikillinen näkemys Rodney Crowellin "Wandering boy" –tekstistä.

Jos unohtaa ahtaat genrerajat ja sidonnaisuudet antaen The Meshin viedä, on edessä värikylläinen, paikoin jopa kaoottinen matka. Silmänräpäyksessä pehmeästi syliinottava, shamanistinen soppa on tämän hetken orgaanista jazzia parhaimmillaan.

Kurkirku on:

• Mirella Pendolin – laulu
• Kalle Katz – koskettimet
• Mikko Iivanainen – kitarat
• Tero Tuovinen – basso
• Pekka Saarikorpi – rummut ja perkussiot

Saksofonisti Markus Holkon kvartetti perustettiin Helsingin Vallilassa 2003. Orkesterin ideana oli yhdistää tämän päivän elektronisen musiikin estetiikka improvisoituun, energiseen livesoittoon. Yhtyeen repertuaari käsittää suurimmalta osin Markus Holkon kirjoittamaa elektro-akustista progehtavaa materiaalia, jota julkaistiin helmikuussa 2007 Texicalli Recordsin toimesta loisteliaalla albumilla "Being Here".

Markus Holkko Quartet:

• Markus Holkko – altttosaksofoni
• Kari Ikonen – Moog Rogue, Pro-One
• Markus Niittynen – Fender Rhodes
• Joonas Riippa – rummut
• Ville Huolman – basso

Tanssilattiajazzin edelläkävijänä tunnettu helsinkiläinen Ricky-Tick Records laajensi äänimaailmaansa elokuussa 2007 rumpalituottaja Teppo "Teddy Rok" Mäkysen esitellessä uuden The Stance Brothers -projektinsa. Vaikka Teppo Mäkynen on jo aiemmin osoittanut monipuolisuutensa myös tuottajana, on Kind Soul monitaiturillekin uusi aluevaltaus. Siinä missä miehen edelliset tuotantoprojektit, trumpetisti Jukka Eskolan ja saksofonisti Timo Lassyn esikoisalbumit, sekä rumpalin itse luotsaama Teddy Rok Seven toivat esille vahvan jazz-vision, asettuu The Stance Brothers jonnekin funkin ja sanattoman hiphopin tienoille. Jazz on läsnä, muttei pääroolissa. "Kuvitelkaa säveltäjä Mike Postin sessiobändi funkhurmioissaan ja pääsette lähelle", kuvaili arvostettu brittiläinen iDJ-lehti projektin soundia. Varsinaisesti The Stance Brothers asettuu kontekstiinsa nykyaikaisen sample-pohjaisen, eli palasista rakennetun audiotaiteen kautta. Tuottaja Mäkysen visiona oli luoda jokaisen funkin kautta äänimaailmaansa hahmottavan biittinikkarin graalin malja, täydellinen levy studiossa pilkottavaksi ja kuunteluelämys vailla vertaa rosoisesta rytmistä nauttiville. Ei siis ihme, jos kuulijan sormet vaivihkaa pölyyntyvät Kind Soulin parissa. Ideologisesti The Stance Brothers nimittäin kuuluu mystise levydivarin takimmaisen nurkan levylaatikkoon, jonnekin satunnaisen shoppailijan ulottumattomiin. Tunnelmaan pääsyä ei millään muotoa haittaa tuhansien kuluneiden vinyylien selaamista kuvaavan mielikuvaharjoituksen suorittaminen. Keitä sitten ovat nuo salamyhkäiset Stancen veljekset? Kysymykseen tuskin on olemassa täysin yksiselitteistä vastausta. Vibrafonisti Isiah Stance, hänen basistiveljensä Dwayne, sekä ilmiömäinen rumpali Byron Breaks ovat toki vierailijoineen vastuussa levyllä kuultavasta musiikista. Silti vaikuttaa, että he ovat pikemminkin kaikkien unohdettujen kulttifunk-legendojen ruumiillistumia kuin varsinaisia staroja itse. Huippuluokan soittotaito tulee ilmi oitis, muusikoiden persoonia verhoava mystiikka sen sijaan säilyy loppuun asti. Jokamiehen pop-tähtikisojen ja viihteellisen henkilökultin luvattuna aikana The Stance Brothers on ydinasioihin keskittymisessään poikkeuksellinen konsepti.

Olennaisuuksissa pysyy kautta linjan myös projektin päällikkö Teppo Mäkynen, 32. Salosta lähtöisin olevan muusikkopersoonan CV taitaisi täyttää muutamallekin tiedotteelle varatun palstatilan, joten todettakoon tässä vain klassisesti miehen olleen "monessa mukana". Useasti maamme parhaaksi jazzrumpaliksi arvostettu, Pori Jazzin vuoden 2006 taiteilijaksi valittu, sekä tuottajanakin kyntensä jo näyttäneen musiikkialan moniosaajan taitoja tuskin tarvitseekaan liiemmälti hehkuttaa.

Tältä kuulostaa rehellisen raaka rytmimusiikki 2000-luvulla.