Emma-gaala

Ehdokkaat

Vuoden 2007 iskelmäalbumi

Haavoittumaton - Yölintu

 

Viime maaliskuussa ilmestynyt, lähes 20 000 kappaleen myyntiin yltänyt Yölinnun "Haavoittumaton" syntyi poikkeuksellisen innostuksen siivittäessä yhtyettä ja tuottaja Esa Niemistä. Vaikka samalla kokoonpanolla on matkaansaatettu kaikki valtavan menestyksen saavuttaneet levyt, löytyi Haavoittumattomalle taas jotain uutta. Tästä osoituksena muun muassa levyn nimisinglen ja kakkossinglen "Preussinpunaista" saama valtava soittolistamenestys.

Yölintu on levy levyltä enemmän itse ottanut vastuuta albumiensa ohjelmistosta. Jo edellisellä, platinaa myyneellä Mennyttä miestä -levyllä bändi toi pöytään omat antimensa, muun muassa megahitin "Mä putoan", ja Esa täydensi levy-yhtiön tuella materiaalia. Tämä suuntaus jatkui uutukaisella entistä voimakkaammin. Yhtye löysi Haavoittumaton -levylle uudeksi hittimaakarikseen Kai Jämsän, jonka käsialaa nimikappalekin on. Niin ikään yölintulaiset Simo Silmu, Markus Kuusijoensuu ja Kari Heiskari ovat kunnostautuneet säveltäjinä uudella levyllä.

http://www.yölintu.fi


Kuin taivaisiin - Kari Tapio

 

Kari Tapion ura alkoi jo vuonna 1960 ja mies on siitä asti ollut tuttu näky tien päällä. Hän tekee nykyään noin 150 keikkaa vuodessa ja rikkoo keikka- ja konserttipaikkojen yleisöennätyksiä. Karismaattinen laulaja on herättänyt tämän tästä mielenkiintoa myös kotimaansa ulkopuolella.

1970-luvun jälkipuoliskolta lähtien Kari Tapion asema Suomen johtavana miespuolisena laulajana on ollut vankkumaton. Kari Tapion ensimmäinen menestyslevy oli "Sing My Love Song" -käännös vuonna 1976. Seuraavaksi vuorossa oli jättihitti "Living Next Door To Alice - Viisitoista kesää". Menestys jatkui kolmannella peräkkäisellä menestyslevyllä, jolta muistetaan varsinkin "Sorrow"-kappaleen käännös "Kaipuu". Ensimmäinen kultalevy tuli kahdeksankymmentäluvun alkupuolella "L'Italiano" -kappaleen nimikkolevystä. Kappaleen "Olen suomalainen" -käännöksestä on muodostunut suomalaisille epävirallinen kansallislaulu. Tämän jälkeen on Kari Tapio saanut vastaanottaa kulta- ja platinalevytunnustuksia jo yli toistakymmentä.

Viime vuosien suosio on ollut vakaata. Menestyslevyt ovat seuranneet toisiaan. Viimeisimpiä menestyksiä ovat olleet "Toiset on luotuja kulkemaan" -kultalevy ja "Juna kulkee" -levyn platinaan oikeuttava myynti. Keväällä 2007 Maestro vastaanotti tunnustuksen "Paalupaikka"-albumin kulta- ja platinalevymyynnistä. Uusin, toukokuussa 2007 julkaistu "Kuin Taivaisiin" -albumi myi nopeasti yli kullan ja lähenee kohti platinaa.

Kari Tapio on tehnyt myös omia sanoituksia, muun muassa uusimmalta "Kuin taivaisiin" -albumilta löytyvän "You Raise Me Up" -käännöksen "Kuin taivaisiin". Maaliskuussa 2008 on luvassa uusi Kari Tapio -albumi "Kaksi maailmaa", jolla Maestro tulkitsee Olavi Virran kappaleita.



Marmoritaivas - Johanna Kurkela

 

Vuoden 2005 syksyllä debyyttialbuminsa "Hetki hiljaa" julkaissut, Oulun alapuolella sijaitsevassa pienessä Lumijoen kylässä varttunut Johanna Kurkela lauloi itsensä pysyvästi suomalaisten sydämiin, kun "Marmoritaivas" –albumi julkaistiin maaliskuussa 2007. Uuden albumin julkaisun lisäksi Johanna oli mukana Suomen Euroviisukarsinnoissa ja Suomen karsinnan finaalissa Johannan "Olet uneni kaunein" -kappale palkittiin Viisukuppilan fanipalkinnolla.

Reilun kolmenkymmenen Top-40 listaviikon jälkeen, tähän mennessä yli 15 000 kappaletta myynyt "Marmoritaivas" -albumi nousi elokuussa 2007 parhaimmillaan albumilistan sijalle 3. "Sun särkyä anna mä en"-kappale kuuluu eittämättä vuoden 2007 soitetuimpien ja puhutuimpien laulujen joukkoon. Kuluneen syksyn aikana Johanna on myös esiintynyt ensimmäistä kertaa yleisölleen suurimmissa konserttisaleissa ympäri maata.

http://www.johannakurkela.net


Timantti - Paula Koivuniemi

 

Paula Koivuniemi on Suomen suosituimpia naisartisteja. Omaleimainen, välittömästi tunnistettava tyyli ja lauluääni ovat siivittäneet Paula Koivuniemen uraa jo neljän vuosikymmenen ajan. Edellä mainittuihin ominaisuuksiin lisätään vielä ainutlaatuinen karisma ja valtava määrä iskelmähittejä - kaikesta tästä on Paulan uusi Timantti-albumikin tehty. Naispuolisista maamme iskelmälaulajista ainoastaan Paula Koivuniemellä on uskottavuutta ja kykyä Timanttiseen tulkintaan.

Paula on kulkenut pitkän ja näyttävän tien Suomen iskelmätaivaalla. Ura alkoi kun hän astui levytysstudioon vuonna 1966 ja lauloi ensimmäisen singlensä Perhonen. Vuoden 2006 suositun Yöperhonen-juhlakiertueen, Iskelmä Finlandian ja erinomaisesti vastaanotetun Yöperhonen-albumin jälkeen Paula on edelleen jatkanut huimaa vauhtia. Lokakuussa 2007 julkaistu uusin albumi Timantti on otettu ilolla vastaan musiikinkuluttajien ja kriitikoiden toimesta. Lisäksi maaliskuussa 2008 starttaa Vihdoinkin!-konserttikiertue.

http://www.paulakoivuniemi.fi