Vuoden popalbumi
Anna Puu Anna Puu
Anna Puu teki vaikutuksen luonnollisella ja kauniilla debyyttialbumillaan tuoden samalla jotain uutta ja raikasta suomalaiseen populaarimusiikkiin
Anna Puu sijoittui vuoden 2008 Idols-kilpailun kakkoseksi. Upeilla tulkinnoilla ja omalla tyylillään säväyttänyt Anna sulkeutui studion uumeniin heti alkuvuodesta 2009 yhdessä Lasse Kurjen, Jukka Immosen ja Knipin kanssa. Levylle kappaleita sävelsivät Lasse Kurki ja Knipi (Egotrippi). Sanoituksista vastaavat Mariska, Tuure Kilpeläinen, Heimo Hatakka, Timo Kiiskinen, Paula Vesala ja itse Anna Puu yhdessä Knipin ja Lasse Kurjen kanssa.
Ensimmäinen single, C’est la vie ilmestyi huhtikuun puolessa välissä ja varsinainen pitkäsoitto Anna Puu ilmestyi 29. huhtikuuta. Levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ensimmäisellä listaviikollaan, ja on pysytellyt kärkijoukoissa siitä saakka. Levy sai mairittelevia arvioita niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin – ja on myynyt tällä hetkellä jo yli 50 000 kappaletta. Albumilta on julkaistu myös singlet Kaunis päivä sekä Melankolian riemut.