2009 ehdokkaat
Vuoden Popalbumi

Anna Puu Anna Puu

Anna Puu

Anna Puu teki vaikutuksen luonnollisella ja kauniilla debyyttialbumillaan tuoden samalla jotain uutta ja raikasta suomalaiseen populaarimusiikkiin

Anna Puu sijoittui vuoden 2008 Idols-kilpailun kakkoseksi. Upeilla tulkinnoilla ja omalla tyylillään säväyttänyt Anna sulkeutui studion uumeniin heti alkuvuodesta 2009 yhdessä Lasse Kurjen, Jukka Immosen ja Knipin kanssa. Levylle kappaleita sävelsivät Lasse Kurki ja Knipi (Egotrippi). Sanoituksista vastaavat Mariska, Tuure Kilpeläinen, Heimo Hatakka, Timo Kiiskinen, Paula Vesala ja itse Anna Puu yhdessä Knipin ja Lasse Kurjen kanssa.

Ensimmäinen single, C’est la vie  ilmestyi huhtikuun puolessa välissä ja varsinainen pitkäsoitto Anna Puu ilmestyi 29. huhtikuuta. Levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ensimmäisellä listaviikollaan, ja on pysytellyt kärkijoukoissa siitä saakka. Levy sai mairittelevia arvioita niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin – ja on myynyt tällä hetkellä jo yli 50 000 kappaletta. Albumilta on julkaistu myös singlet Kaunis päivä sekä Melankolian riemut.

Kotisivu annapuu.fi

Samae Koskinen Elossa

Samae Koskinen

Vol. 1 (2006) sai jatkoa ajatuksia herättävästä mutta energisen suoraviivaisesti soivasta Samae Koskisen helmikuussa ilmestyneestä uudesta albumista Elossa

Tuoreen albumin kaikkien kappaleiden lyriikat ovat syntyneet Koskisen (s. 1978) ja Kauko Röyhkän yhteistyönä. Parivaljakon Vol. 1 -levyltä jatkunut yhteistyö on tuonut Koskisen kappaleisiin pelkistettyä ja henkilökohtaista otetta. Sävellykset ovat Koskisen omia. "Olen sanoittanut englannin kielellä jo pitkään. Halusin käyttää materiaalina omia kokemuksiani, tuntemuksiani ja unelmiani myös suomenkielisessä musiikissani", kertoo Koskinen.

Elossa on episodialbumi, jossa tutustutaan yhden päivän tapahtumiin eri henkilöiden näkökulmista. Levy kuljettaa kuulijaa kohti päivän traagista päätöstä, joka kietoo kappaleiden kertojien elämät yhteen odottamattomalla tavalla. Traagisuudesta huolimatta levystä huokuu elämänilo, toivo ja kunnioitus elämän vähäpätöisimmiltäkin tuntuvia hetkiä kohtaan. "Kuolema kauhistuttaa ja pelottaa, ja sen vuoksi haluan laulaa siitä. Kuoleman läsnäolosta huolimatta levy on positiivisinta ja ulospäin suuntautuneinta musiikkia, jota olen tehnyt”, toteaa Koskinen.

Elossa-levyn on yhdessä Koskisen kanssa tuottanut Riku Mattila, joka tuotti myös Koskisen edellisen albumin.

Antti Tuisku Hengitän

Antti Tuisku

Yli vuoden hiljaisuuden jälkeen Antti Tuisku palasi, ensimmäisen singlensä mukaan, juurille

Sieltä kumpusi tuore albumi Hengitän, joka julkaistiin 23.9.2009. Levyn ensimmäinen single Juuret  on muodostunut tähän mennessä Tuiskun uran suurimmaksi hitiksi. Toinen single Viilto on jatkanut samaa tietä. Antti teki myös syksyllä 2009 ainutlaatuisen yhdeksän shown sarjan ”Antti Tuisku At Sea”, jonka näki miltei 20 000 katsojaa!

Antti Tuiskun ura on aivan uudenlaisessa nosteessa: Hän ei ole enää pelkästään nuorison suosikki vaan hänestä on tullut koko kansan tähti, joka vangitsee ihmiset karismallaan.

Kotisivu anttituisku.fi
Myspace Antti Tuisku

Lauri Tähkä & Elonkerjuu Tänään ei huomista murehdita

Lauri Tähkä & Elonkerjuu

Supersuosittu Lauri Tähkä & Elonkerjuu lunasti paikkansa Suomen suosituimpana artistina uudella levyllään Tänään ei huomista murehdita

Pohjalaistaustainen suomirock ja positiivinen asenne osuvat suomalaisten sydämiin. Uutta levyä on myyty ennätysmäärä – yli tuplaplatinan; 60 000 kpl verran!

Tutun tuottaja Riku Mattilan komennossa Lauri & Co ovat puristaneet itsestään kaiken irti ja komea levy on lunastanut kovimmatkin odotukset. Levyllä on kiihkoa ja kaihoa, kauniita ja kulkevia lauluja, Laurin intensiivistä tulkintaa Elonkerjuun tiukassa säestyksessä. Suudellaan-sinkku nousi kesän jättihitiksi ja kiihkeä kakkossinkku Kylkeen kyhnytä on riehaannuttanut niin radiokuuntelijat kuin keikkayleisönkin. Syksyn aikana yhtye on kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja keikkamenestys on ollut valtaisaa.

Aiemmissa Emma-gaaloissa Lauri Tähkä & Elonkerjuu on saalistanut mm. kolme vuoden kotimainen artisti -yleisöäänestyspystiä peräkkäisinä vuosina – saavutus, johon kukaan muu artisti ei ole pystynyt!

Chisu Vapaa ja yksin

Chisu

Säveltäjä-sanoittaja-tuottajan toinen vahva näyttö

Chisu tuli tunnetuksi vuoden 2008 ladatuimmasta kappaleesta Mun koti ei oo täällä. Hän sai maaliskuussa 2009 kaksi Emma-patsasta ja oli ensimmäinen nainen, joka on ollut ehdolla vuoden tuottaja -kategoriassa.

Vuoden 2009 alussa Chisu päätti, että hän haluaa julkaista Vapaa ja yksin -albuminsa syyskuussa. Näin myös kävi.

Chisun uusin hitti Baden-Baden on soinut kaikkialla ja herättänyt keskustelua ajankohtaisen lyriikkansa puolesta. Albumia on ylistetty kriitikoiden suunnalta, samoin kuin Chisua esiintyjänä. Rumba-lehdessä (14/09) todettiin seuraavasti: ”Jos suomalaisen listapopin tulevaisuus makaa tällä mallilla, ei alalla ole mitään hätää vuosiin.”

Kotisivu chisu.fi
Myspace Chisu