2009 ehdokkaat
Vuoden naissolisti

Anna Abreu

Anna Abreu

Just A Pretty Face? on valovoimaisen Anna Abreun kolmas studioalbumi

Anna on maamme suosituin poptähti, jonka kahta edellistä levyä Anna Abreu (2007) ja NOW (2008) on myyty yhteensä yli 140 000 kpl. Hänet on palkittu vuoden naissolisti -Emmalla jo kahdesti, vuosina 2007 ja 2008. Annan singlet End Of Love, Ivory Tower, Are You Ready, Vinegar sekä Silent Despair ovat kaikki soineet Suomen radioiden listakärjissä.

Anna Abreu on ehdottomasti maamme valovoimaisimpia esiintyjiä. Nuoresta iästään huolimatta hänen kunnianhimonsa sekä palo esiintyä ja laulaa ihmisille on aivan omaa luokkaansa.

Kotisivu anna-abreu.fi
Myspace Anna Abreu

Anna Puu

Anna Puu

Anna Puu teki vaikutuksen luonnollisella ja kauniilla debyyttialbumillaan tuoden samalla jotain uutta ja raikasta suomalaiseen populaarimusiikkiin

Anna Puu sijoittui vuoden 2008 Idols-kilpailun kakkoseksi. Upeilla tulkinnoilla ja omalla tyylillään säväyttänyt Anna sulkeutui studion uumeniin heti alkuvuodesta 2009 yhdessä Lasse Kurjen, Jukka Immosen ja Knipin kanssa. Levylle kappaleita sävelsivät Lasse Kurki ja Knipi (Egotrippi). Sanoituksista vastaavat Mariska, Tuure Kilpeläinen, Heimo Hatakka, Timo Kiiskinen, Paula Vesala ja itse Anna Puu yhdessä Knipin ja Lasse Kurjen kanssa.

Ensimmäinen single, C’est la vie  ilmestyi huhtikuun puolessa välissä ja varsinainen pitkäsoitto Anna Puu ilmestyi 29. huhtikuuta. Levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ensimmäisellä listaviikollaan, ja on pysytellyt kärkijoukoissa siitä saakka. Levy sai mairittelevia arvioita niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin – ja on myynyt tällä hetkellä jo yli 50 000 kappaletta. Albumilta on julkaistu myös singlet Kaunis päivä sekä Melankolian riemut.

Kotisivu annapuu.fi

Chisu

Chisu

Säveltäjä-sanoittaja-tuottajan toinen vahva näyttö

Chisu tuli tunnetuksi vuoden 2008 ladatuimmasta kappaleesta Mun koti ei oo täällä. Hän sai maaliskuussa 2009 kaksi Emma-patsasta ja oli ensimmäinen nainen, joka on ollut ehdolla vuoden tuottaja -kategoriassa.

Vuoden 2009 alussa Chisu päätti, että hän haluaa julkaista Vapaa ja yksin -albuminsa syyskuussa. Näin myös kävi.

Chisun uusin hitti Baden-Baden on soinut kaikkialla ja herättänyt keskustelua ajankohtaisen lyriikkansa puolesta. Albumia on ylistetty kriitikoiden suunnalta, samoin kuin Chisua esiintyjänä. Rumba-lehdessä (14/09) todettiin seuraavasti: ”Jos suomalaisen listapopin tulevaisuus makaa tällä mallilla, ei alalla ole mitään hätää vuosiin.”

Kotisivu chisu.fi
Myspace Chisu

Irina

Irina

Irinan vahva, elämänmakuisilla tarinoilla kerrottu musiikki on löytänyt suuren ja ikärajoja rikkovan ihailijajoukon

Uusin albumi Miten valmiiksi tullaan julkaistiin lokakuussa 2009 ja se myi viikossa kultaa. Albumin elämänmakuiset ja juurevat kappaleet ovat suurimmaksi osaksi yhtyeen omaa käsialaa. Myös Toni Wirtanen (Apulanta) on ollut tuttuun tapaan mukana biisinteossa.

Kolme edellistä levyä, Vahva, Älä riko kaavaa ja Liiba Laaba, ovat kaikki myyneet platinaa ja levyiltä julkaistut singlet ovat olleet suuria radiohittejä. Tunnetuimpia Irinan kappaleita ovat mm. Kymmenen kirosanaa, Älä sano mitään, Pokka, Liiba Laaba ja uusimman levyn single Et huomaa.

Vuonna 2004 Irina palkittiin kahdella Emma-palkinnolla: hänet valittiin vuoden poptulokkaaksi sekä Vahva-levy vuoden debyyttialbumiksi. Energisellä, monipuolisella ja hämmentävän hienolla poprockilla Irina on noussut nopeasti kiintotähdeksi kotimaisten artistien eturiviin.

Irina on parhaillaan kiertueella, joka jatkuu jouluun saakka. Keväällä keikat jatkuvat helmikuussa 2010.

Kotisivu irinansivut.com
Myspace Irina