2009 ehdokkaat
Vuoden iskelmäalbumi

Loisto

Yö

Yön 18. studioalbumin nimeä kantava single Loisto jatkaa yhtyeen menestystarinaa

Yö on julkaissut 26 levyä, myynyt 900 000 äänitettä, ripustanut seinälleen 10 kultalevyä, 7 platinaa, 4 tuplaplatinaa ja 2 multiplatinaa, tehnyt miltei 3000 keikkaa, matkustanut 1 000 000 kilometriä ja esittänyt 37 500 biisiä. Lisäksi yhtye on tehnyt viisi pitkää, lähes loppuunmyytyä konserttikiertuetta maamme saleissa 2000-luvulla. Bändi on jättänyt kotimaisen rockin historiankirjoihin kaikkien aikojen suurimmat laulut: Joutsenlaulu ja Rakkaus on lumivalkoinen.

Uusimmalta, syyskuussa 2009 ilmestyneeltä Loisto-albumilta joulukuussa julkaistava Parrasvalot-biisi tulee jatkamaan Yön suurien kappaleiden sarjaa. Biisi on taltioitu myös videoksi.

Yötä luotsaa sen ainoa alkuperäisjäsen Olli Lindholm ja yhtyeen hovisäveltäjänä ja -sanoittajana toimii alkuperäinen kosketinsoittaja ja Joutsenlaulun esittäjä Jussi Hakulinen.

Paula Koivuniemi Nainen

Paula Koivuniemi

Omaleimainen, välittömästi tunnistettava tyyli ja lauluääni ovat siivittäneet Paula Koivuniemen uraa jo neljän vuosikymmenen ajan

Kun edellä mainittuihin ominaisuuksiin lisätään vielä ainutlaatuinen karisma ja valtava määrä iskelmähittejä – kaikesta tästä on Paulan Nainen-albumikin tehty. Albumilla on mukana levyn nimeä kantava radiohitti Nainen, josta on muodostunut yksi tämän vuoden veivatuimmista radiosinkuista.

Kari Tapio Viimeiseen pisaraan

Kari Tapio

Kantri- ja gospelvaikutteisen levyn kappaleet ovat J. Karjalaisen, Timo Kiiskisen ja Tuure Kilpeläisen käsialaa

”Olipa kerran ääni, joka kiiri tanssilavojen puisissa rakenteissa ja sekoittui muihin ääniin. Vähitellen se alkoi erottua muista äänistä. Vuodet kuluivat, ääni kiersi maata ja syveni. Siihen tarttui eletyn elämän nukka ja kuljetun tien hiekka. Alettiin pikkuhiljaa puhua siitä erityisestä äänestä. Tähän päivään mennessä tuo ääni on kiertänyt maan kaikki majatalot, kuppilat, tanssilavat, hotellit ja konserttisalit. Jos on vielä joku paikka missä se ei ole käynyt, se tulee sinne huomenna. On vaikea laulaa taivaasta, jos ei ole hajuakaan helvetistä.”
-Kari Hotakainen

Kotisivu jalkanen.fi
Myspace Kari Tapio

Kerkko Koskinen Yhteinen sävel

Kerkko Koskinen

Yhteinen sävel kokoaa suomalaiset huippuartistit äänilevylle muistelemaan Suomen ja Neuvostoliiton rinnakkaiseloa musiikin keinoin

Paula Koivuniemi, Vuokko Hovatta, Pauli Hanhiniemi, Kerkko Koskinen ja Tuure Kilpeläinen tulkitsevat syyskuussa 2009 julkaistulla levyllä ikimuistoisia ja rakastettuja venäläisiä klassikkoiskelmiä, jotka Kerkko Koskinen on sovittanut suurelle orkesterille.

Levy on osa laajaa ohjelmakokonaisuutta, johon kuuluu mm. YLE Teemalla esitetty 6-osainen dokumenttisarja, YLE Radio Suomen kaksi radio-ohjelmaa, netissä julkaistut Elävän arkiston materiaalit sekä YLEn studiolla nauhoitettu konsertti, joka esitettiin YLE Teemalla ja myös YLE Radio Suomessa. Singlenä julkaistiin muun muassa Paula Koivunimen tulkitsema Mustat silmät, josta löytyy musiikkivideo osoitteesta http://satumaa.yle.fi/video/1265.

Kotisivu yle.fi