Vuoden Kultainen Emma

Marita Kaasalainen Marita Kaasalainen

Marita Kaasalainen

Marita Kaasalainen on tarmokas, tarkka, uudistava ja innovatiivinen yritysjohtaja ja kansainvälinen toimija, joka teki 1980-luvulla uraauurtavaa työtä televisiossa mainostettujen äänitteiden tuottajana ja markkinoijana Suomen K-Tel International -yhtiön johtajana.

Kaasalainen siirtyi hoitamaan major-yhtiö WEA Recordsin mittavan katalogin markkinointia Suomessa käynnistäen myös menestyvää kotimaista tuotantoa. 

Nousujohteinen ura vei hänet lopulta vastaamaan sekä monipuolisena soivan ääniteperintömme jatkuvasta saatavuudesta että myös sitä uudistavan ja uuteen investoivan tuotannon menestyksestä ja uusille sähköisille markkinoille saattamisesta Warner Music Finland Oy:n toimitusjohtajana.  Kaasalainen on antanut vahvan panoksen musiikkitoimialan edunvalvontatyölle sekä tuottajaoikeuksien valvonnan ja hallinnoinnin kehittämiselle ÄKT:n, Gramexin  ja Tuotoksen hallituksen jäsenenä.