2009 ehdokkaat / Ulkomainen artisti

AC/DC

AC/DC

AC/DC-fanien pitkä odotus palkittiin kun yhtye julkaisi uuden ”Black Ice” -albuminsa kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen. Tuttuja ja tanakoita kitarariffejä tursuava ”Black Ice” -levy sisältää 15 biisiä ja levyn on tuottanut legendaarinen Brendan O’Brien.

”Black Ice” otettiin kaikkialla vastaan paremmin kuin hyvin. Levyn lähtömäärä kauppoihin oli yli 5 miljoonaa kappaletta ja se nousi ensimmäisellä viikollaan listaykköseksi 29 maassa. Levy on ollut huimien myyntilukujen lisäksi arvostelumenestys ja musiikkikriitikot ovat kehuneet levyn olevan paras AC/DC-levy sitten ”Back in Blackin”! Black Ice -maailmankiertue on käynnissä ja Suomessa AC/DC nähdään 17. kesäkuuta Helsingin Olympia Stadionilla. Liput keikalle myytiin loppuun alle tunnissa. ”Black Ice” -levyn myynti lähentelee Suomessa jo tuplaplatinaa.

Kotisivu acdc.com
Myspace AC/DC

Coldplay

Coldplay

Coldplay on perustettu Lontoossa vuonna 1998 ja bändissä vaikuttavat laulaja-pianisti Chris Martin, basisti Guy Berryman, kitaristi Jon Buckland ja rumpali Will Champion.

Yhtye on julkaissut neljä menestysalbumia ”Parachutes”, ”A Rush of Blood to the Head",  "X&Y" ja "Viva La Vida", jotka ovat myyneet kultaa ja platinaa maailmanlaajuisesti. Coldplayn tunnetuimpia kappaleita ovat mm. "Yellow", "Talk", "Fix You", "Clocks", "In My Place", "The Scientist", "Speed of Sound", “Violet Hill” ja "Viva La Vida". 

Coldplay on voittanut lukuisia Grammy- ja Brit Awards -palkintoja.

Kotisivu coldplay.com
Myspace Coldplay

Disturbed

Disturbed

Maailmalla yli 10 miljoonaa albumia myynyt Disturbed nousi suuren yleisön tietoisuuteen jo debyyttialbumillaan ”The Sickness” (2000) ja todellinen läpimurto tapahtui kakkosalbumilla ”Believe” (2002), nousten suoraan Yhdysvaltojen listaykköseksi.

 Disturbedin menestystä ovat siivittäneet ”Then Thousand Fists” (2005) ja tuorein, Suomessakin kultaa myynyt ”Indestructible”, jonka singlelohkaisuilta ”Inside The Fire” ja ”Indestructible” ei ole voinut välttyä. Viime syksynä Disturbed-hysteriaa oli ilmassa, kun yhtye esiintyi loppuunmyydyssä Helsingin Jäähallissa.

Kotisivu disturbed1.com
Myspace Disturbed

Duffy

Duffy

Walesilaisen pop-soulsisko Duffyn kehuttu debyyttialbumi ”Rockferry” julkaistiin huhtikuussa ja sitä on myyty Suomessa jo kirkkaasti yli platinarajan. Kansainvälisesti levyä on myyty jo huimat yli 4,6 miljoonaa kappaletta.

24-vuotiaan Duffyn kulunut vuosi on menestystarina vailla vertaa. ”Rockferry”-albumi on myynyt kultaa ja platinaa useissa Euroopan maissa, ja neitonen on jo ehtinyt esiintyä myös rapakon takana Yhdysvalloissa. Levyn hittisinkut, letkeästi groovaava ”Mercy” ja koskettava ”Warwick Avenue” ovat tulleet tutuiksi suurelle yleisölle ympäri maailman. Loppuvuodesta albumista julkaistiin hieno Deluxe-versio joka sisälsi seitsemän uutta Duffy- kipaletta.

Viime kesänä Duffy konsertoi muun muassa Roskilde-festivaaleilla Tanskassa, Accelerator- festivaaleilla Ruotsissa sekä Glastonburyssä Briteissä. Näiden lisäksi hän on tehnyt lukemattomia klubikeikkoja ympäri Eurooppaa. Loppuvuodesta neito suuntasi kiertueelle Yhdysvaltoihin ja keikkaili Englannissa, Irlannissa ja Italiassa. Nähtäväksi jää milloin saamme tämän hurmaavan laulajattaren ensivisiitille Suomeen…

Kotisivu iamduffy.com
Myspace Duffy

Guns N’ Roses

Guns N’ Roses

Guns N’ Roses -fanien harras odotus palkittiin vihdoin lauantaina 22.11.2008 kun bändin uusi ”Chinese Democracy” -albumi saatiin kauppojen hyllyille.

90-luvun suosituimpiin rock-bändeihin lukeutuva Gunnarit on viettänyt viimeiset vuodet hiljaiseloa hioen marraskuussa julkaistun ”Chinese Democracy” -albumin biisejä. Albumilta saatiin esimakua vahvasti rockaavan ”Chinese Democracy” -sinkun muodossa ja levyn kakkosinkku ”Better” jatkaa ”Chinese Democracyn” viitoittamaa tietä suoraan rockin ystävien sydämiin.

Guns N’ Rosesin perustivat W. Axl Rose ja Izzy Stradlin maaliskuussa 1985. Bändi oli aluksi nimeltään Hollywood Roses ja siihen kuuluivat Rosen ja Stradlinin lisäksi Ole Beich, Rob Gardner ja Tracii Guns. Duff McKagan korvasi Ole Beichin ja samalla yhtyeen nimi muutettiin Guns N’ Rosesiksi. Myöhemmin bändin kitaravelhoksi valikoitui Englannissa syntynyt Saul Hudson eli Slash, ja rumpalin pallille istutettiin Steven Adler. Yhtyeen kokoonpano on muuttunut useita kertoja vuosien varrella ja W. Axl Rose onkin nykyisen kokoonpanon ainoa alkuperäinen jäsen.

Guns N’ Rosesin ensimmäinen albumi ”Appetite for Destruction” julkaistiin vuonna 1987 ja se nousi listaykköseksi ympäri maailmaa. Levyltä löytyvät mm. superhitit “Sweet Child O’ Mine”, “Paradise City” ja “Welcome To The Jungle”. Vuoden 1988 lopussa bändi julkaisi livenauhoituksia ja akustisia biisejä sisältävän ”GN’R Lies” -albumin, jolta lohkaistiin sinkuksi hieno ”Patience”. 1991 Guns N’ Roses julkaisi yhtä aikaa kaksi albumia: ”Use Your Illusion I” ja ”Use Your Illusion II” vuorottelivat listaykkösinä ympäri maailman. Levyiltä lohkottiin iso kasa hittisinkkuja: ”You Could Be Mine”, ”Don’t Cry”, ”Live and Let Die”, ”November Rain” ja ”Knockin’ on Heaven’s Door”. Vuonna 1993 Gunnarit julkaisivat cover-biisejä sisältäneen ”The Spaghetti Incident?” -levyn. 1999 julkaistiin ”Live Era ’87-’93” - livealbumi ja vuonna 2004 ”Greatest Hits” -kokoelma.

Kotisivu gunsnroses.com
Myspace Guns N’ Roses

Il Divo

Il Divo

Il Divo teki kansainvälisen läpimurtonsa vuonna 2005 debyyttilevyllään ”Il Divo” nousten listaykköseksi ympäri maailmaa. Romanttisista rakkauslauluistaan tunnettu yhtye on myynyt yli 22 miljoonaa levyä.

Uusi albumi ”The Promise” julkaistiin marraskuussa ja se on ehtinyt myymään jo 2,5 miljoonaa kappaletta. Suomessa ”The Promise” -levyn myynti lähentelee jo platinaa ja yhtye onkin aina ollut kovin suosittu maassamme. Il Divo -levyjä on Suomessa myyty lähemmäs 200 000 kappaletta. Komea nelikko konsertoi Suomessa 18. maaliskuuta Helsingin Hartwall Areenalla.

Kotisivu ildivo.com
Myspace Il Divo

Katy Perry

Katy Perry

Katy Perry on laulaja-lauluntekijä, muusikko, muodin ”trendsetter", näyttelijä, malli ja todellinen "Girl-Power". Katy tuli tunnetuksi kohuhitistä: "I Kissed A Girl", joka oli maailmanlaajuinen menestyskappale.

Perryn tuorein single ”Hot´n´Cold” on vallannut radiokanavat ympäri maailmaa ja on saavuttamassa samanlaista menestystä kuin esikoissingle. Katy Perryn debyyttialbumi ”One Of The Boys” julkaistiin Suomessa viime syyskuussa.

Katy hurmaa kriitikot ja fanit ympäri maailman äänellään, asenteellaan ja tunnustuksellisilla kappaleillaan. Albumi on nerokasta pop-rockia sisältäen tarinoita mm. ex-poikakavereista, kreiseistä road tripeistä ystävien kanssa sekä itsensä löytämisestä.

Kotisivu katyperry.com
Myspace Katy Perry

Leona Lewis

Leona Lewis

Vasta kaksi vuotta sitten Leona Lewis työskenteli Pizza Hutissa ja osallistui brittien X Factor- kykyjenetsintäohjelman karsintoihin. Tuomari Simon Cowell ihastui heti hänen upeaan ääneensä ja veikkasi hänestä ohjelman voittajaa. Tänään Leona Lewiksen debyyttialbumia on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta ja hän on ehdolla kolmeen Grammy-palkintoon.

Vasta 23-vuotiaan Leonan debyytialbumi ”Spirit” nousi listaykköseksi myös USA:ssa, mikä on historiallinen saavutus brittinaisartistille. Tuorein hitti ja Snow Patrol -yhtyeeltä coveroitu upea balladi ”Run” on noussut Britannian nopeiten myyväksi digitaaliseksi singleksi. Esikoisalbumi ”Spirit” on taas ollut maan historian nopeiten myynyt albumi ja levy on myynyt siellä yli miljoona kappaletta. Muita tunnettuja radiohittejä Leonalta ovat ”Bleeding Love”, ”Better In Time” sekä ”Forgive Me”.

Madonna

Madonna

Satoja miljoonia myytyjä levyjä, lukemattomia hittejä ja toinen toistaan upeampia kiertueita: Madonna on todellinen popmusiikin kuningatar, muoti-ikoni ja maailman suosituin naisartisti.

Uusin ”Hard Candy” -albumi nousi suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi ja levy on Suomessa ylittänyt platinalevyrajan yli 20.000 kappaletta. Albumin kaikki kolme singlelohkaisua ”4 Minutes”, ”Give It 2 Me” ja ”Miles Away” ovat olleet megahittejä!

Kotisivu madonna.com
Myspace Madonna

Metallica

Metallica

Metallica on ja pysyy Suomessa suosituimpana raskaan rockin yhtyeenä! Sen todistaa mm. uuden albumin ”Death Magnetic” vaikeasti peitottava myyntilukema 79.415 kappaletta!

Uusi albumi esitteli entistäkin vahvemman ja vakuuttavamman Metallican, joka on ilo toivottaa taas tervetulleeksi Suomeen keikoille kesäkuussa!

Kotisivu metallica.com
Myspace Metallica

Slipknot

Slipknot

Vuonna 1995 Iowassa perustettu, rajuista maskeistaan ja energisestä live-esiintymisestään tunnettu metalliyhtye Slipknot julkaisi viime vuonna neljännen albuminsa ”All Hope Is Gone”.

 Levy kipusi suoraan albumilistan kärkipaikalle ja on sittemmin ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan myyntimäärän. Tämä on bändille ensimmäinen kultalevy Suomesta. Yhdeksänhenkinen Slipknot nähtiin marraskuussa kahdella loppuunmyydyllä keikalla, joilla kuultiin mm. radiosta tutut sinkut ”Psychosocial” ja Dead Memories”.

Kotisivu slipknot1.com
Myspace Slipknot

The Killers

The Killers

The Killersin kolmas studioalbumi näki päivänvalonsa v. 2008 lopulla.

”Day & Age” yhdistää upealla tavalla yhtyeen aikaisempien albumien maailmat: jenkkirockin, tanssittavan syntsapopin, glamrockin ja suuren areenasoundin. The Killersiä odotetaan kiihkeästi Suomeen keikoille!

Myspace The Killers