2008 ehdokkaat / Naissolisti

Anna Abreu

Anna Abreu

Anna Abreu on suurin ilmiö popmusiikin saralla maassamme vuosiin. Annan omaa nimeä kantava debyyttilevy oli vuoden 2007 suosituin pop-levy - tuplaplatinaa (myynti tällä hetkellä yli 85 000 kappaletta) myynyt albumi oli Suomen virallisella albumilistalla

Kaikki levyltä lohkaistut singlet ”End Of Love”, ”Ivory Tower” ja ”Are You Ready” soivat Suomen radioiden listojen kärjessä. Menestyksekäs vuosi 2007 toi Annalle Vuoden naissolisti-Emman ja peräti viisi Emma- ehdokkuutta.

Annan toinen levy NOW julkaistiin 22.10.2008. Levy on tällä hetkellä myynyt yli 50 000 kappaletta ja ylittänyt reilusti platinalevyrajan. Levyltä lohkaistut singlet ”Vinegar” ja ”Silent Despair” nousivat  Suomen radioiden soitetuimpien kappaleiden joukkoon viime syksynä. Annasta on julkaistu myös fanikirja nimeltään "Aakkoset Annasta Öisiin maanteihin", joka on noussut niin ikään myyntimenestykseksi.

Kotisivu anna-abreu.fi
Myspace Anna Abreu

Jippu

Jippu

Jo esikoislevyllään Emma-palkittu Jippu julkaisi kakkosalbuminsa ”Kuka teki minusta tän naisen” huhtikuussa 2008.

Levy nousi suoraan albumilistan ykköseksi ja on juuri ylittänyt kultalevyrajan. Nimikkobiisin lisäksi levyltä nousi hitiksi vaikuttava Kotiteollisuus-kierrätys ”Tuonelan koivut”. Värikkäänä artistipersoonana tunnettu Jippu hurmasi yleisöä keikoillaan pitkin vuotta. Ensimmäistä kertaa Jippu nähtiin myös isoilla festareilla kuten Provinssirockissa, Ruisrockissa ja Kaustisilla.

Kotisivu jippu.com
Myspace Jippu

Maija Vilkkumaa

Maija Vilkkumaa

Suomirockin supernaisen Maija Vilkkumaan ”Superpallo”-albumi nousi heti ensimmäisellä listaviikolla albumilistan ykkössijalle ja ylitti nopeasti kultalevyrajan 15 000 kappaletta. Lokakuussa 2008 julkaistu albumi oli arvostelumenestys ja sitä on luonnehdittu yhdeksi Vilkkumaan uran parhaimmista. Myös digitaalisilla kauppapaikoilla ”Superpallo” nousi kärkisijoille.

Yli vuoden kestäneen keikkatauon aikana Vilkkumaa työsti uusia kappaleita ja uudenlaista näkökulmaa levylle haettiin ensimmäistä kertaa yhtyeen ulkopuolelta valitun tuottajan, Riku Mattilan, avulla. Järjestyksessään viides studiolevy avaa uuden sivun Maijan ilmaisussa: vahvojen laulujen ”Superpallo” on aiempia albumeita tanssittavampi ja musiikillisesti moni-ilmeisempi. Albumilta on julkaistu kolme singleä. Ensimmäisen singlen ”Suojatiellä” video pyöri tiuhaan musiikkikanavilla ja kakkossingle ”Luokkakokous” sai hyvin radiosoittoaikaa. Kolmanneksi singleksi valittu ”Mä haluun naimisiin” sai myös positiivisen vastaanoton. Aikaisempaa neljää studiolevyä, kokoelmalevyä ja ”Ilta Savoyssa” -livelevyä on tähän päivään mennessä myyty yhteensä lähes 350 000 kappaletta.

Vuokko Hovatta

Vuokko Hovatta

Näyttävän uran teatterin ja musiikin parissa tehnyt Vuokko Hovatta julkaisi ensimmäisen soololevynsä kevättalvella 2008.

 ”Lähdin tekemään ensimmäistä levyäni innoituttuani Aulikki Oksasen runoista. Olin pitkään etsinyt tekstejä, jotka koskettavat oikeasti. Näitä runoja sävelsivät Tuure Kilpeläinen ja Kerkko Koskinen ja syntyi tarve tehdä levy. Oman levyn tekeminen oli ollut jo pitkään mielessä, mutta vasta nyt syntyi tämä pakko.” Albumilta löytyy myös Aki Sirkesalon ennenjulkaisematon sävellys ”Lumottu veli”. Sanoituksista vastaavat Aulikki Oksasen lisäksi mm. Paula Vesala, Anna Viitala, Sami Keski-Vähälä, Tuure Kilpeläinen ja Timo Kiiskinen.
Vuokko Hovatta on monipuolinen taiteilija, joka on ennättänyt toimimaan laaja-alaisesti kulttuurin eri alueilla. Hänet tunnetaan Ultra Bra ja Tekniikan Ihmelapset -yhtyeiden laulusolistina sekä lukuisista rooleistaan teatterissa (mm. Hairspray, Evita, Kerjäläisooppera), TV:ssä (mm. Onnellisten laiva, Kylmäverisesti sinun) ja elokuvissa (mm. Suden arvoitus).