2008 ehdokkaat / Iskelmäalbumi

Kari Tapio Kaksi maailmaa

Kari Tapio

Kari Tapio

Savon sydämestä tien päälle aikanaan lähteneen Kari Tapion asenne säväyttää. Lavalla on laulaja, joka ymmärtää yleisöä - ja yleisö ymmärtää laulajaa. Yhteisymmärrys on saumaton. Kari Tapion suosio perustuu Vexi Salmen mukaan kahteen tärkeään ominaisuuteen; rehellisyyteen ja tulkintaan. Kari Tapio jakaa yleisönsä kanssa saman tajunnan, samat kokemukset, samat tunnetilat. Keikkapaikalla laulaja ja yleisö ovat saumattomasti yhtä.

Kari Tapion ura alkoi jo vuonna 1960. Mies on siitä asti ollut tuttu näky tien päällä. Hän tekee nykyään noin 150 keikkaa vuodessa ja rikkoo keikka- ja konserttipaikkojen yleisöennätyksiä. Viime vuosien suosio on ollut vakaata. Menestyslevyt ovat seuranneet toisiaan. Viimeisimpiä menestyksiä ovat olleet "Toiset on luotuja kulkemaan" -kultalevy ja "Juna kulkee" -levyn platinaan oikeuttava myynti. Keväällä 2007 Maestro vastaanotti tunnustuksen "Paalupaikka"-albumin kulta- ja platinalevymyynnistä. Toukokuussa 2007 julkaistu "Kuin taivaisiin" -albumi myi nopeasti yli kullan ja lähenee kohti platinaa.

Maaliskuussa 2008 julkaistiin Kari Tapio -albumi "Kaksi maailmaa", jolla Maestro tulkitsee Olavi Virran kappaleita.  "Kaksi maailmaa" -albumi on Kari Tapion nöyrä kunnianosoitus Olavi Virralle. Levyllä Kari Tapio tulkitsee keikkasetistään tuttuja Olavi Virta -klassikkoja suurella sydämellä. Uusina Kari Tapio -levytyksinä mukana ovat kappaleet "Kaksi Maailmaa", "Sydänsuruja", "Vihreät niityt", "Moody River", "Preerian keltainen ruusu", "Maruzzella" ja "Kylmä rakkaus".  Lisäksi mukana valitut palat Kari Tapion aiemmista Olavi Virta -levytyksistä.

Jorma Kääriäinen & Riku Niemi Orchestra Kädenjälki

Jorma Kääriäinen & Riku Niemi Orchestra

Jorma Kääriäisen ja Riku Niemi Orchestran viimeisin studioalbumi "Kädenjälki" julkaistiin 5.3.2008. Levy tarjoilee pieteetillä tehtyä viihdemusiikkia nostalgiseen makuun. Sametinpehmeä ja svengaava levy vie kuulijansa isoille estradeille Frank Sinatran ja Jimmy Webbin hengessä.

Jorma Kääriäisestä on monikymmenvuotisen uransa aikana tullut yksi rakastetuimpia ja tunnetuimpia suomalaisen iskelmän ja viihdemusiikin tulkitsijoita, jonka valtava suosio on vain jatkanut nousuaan vuodesta toiseen. Pitkän ja hienon uran salaisuutena ovat olleet aito innostus, vahva tahto ja jäljittelemätön tyyli. Tiiviisti keikkaileva ja tuottelias muusikko on hurmannut suomalaisia niin tanssilavoilla kuin Tavastialla, sekä viime vuosina varsinkin isoilla konserttisalikiertueilla Riku Niemi Orchestran kanssa.

Riku Niemi Orchestra (RNO) on vuonna 2005 perustettu 25 suomalaisesta huippumuusikosta koostuva ammattimaisesti toimiva viihdeorkesteri, jonka vakituisena solistina laulaa Jorma Kääriäinen. Riku Niemi Orchestra on aidosti koko Suomen orkesteri: Vuoden 2008 aikana RNO konsertoi jo yli viidelläkymmenellä kotimaisella paikkakunnalla.

Matti ja Teppo Satoi tai paistoi

Matti ja Teppo

Matti ja Teppo, tämä legendaarinen veljespari viettää tänä vuonna 40-vuotistaiteilijajuhlaa. Heidän ansionsa esiintyvinä taiteilijoina, musiikin tekijöinä ja levy-yhtiönsä tuottajina on merkittävä. Veljekset ovat jättäneet jo nyt puumerkkinsä suomalaiseen sielunmaisemaan ja äänilevyhistoriaan lukemattomilla superhiteillään. Arvokkaaksi asian tekee vielä se, että koko laajan tuotantonsa he ovat lähes täysin itse säveltäneet, ideoineet ja tuottaneet!

Yli 1,5 miljoonaa myytyä levyä, 27 kultalevyä, 7 tuplaplatinaa ja 2 tuplaplatinaa! Lisäksi heidät on palkittu arvostetulla Iskelmä-Finlandia -palkinnolla, kahdella Emmalla sekä lukuisilla muilla palkinnoilla. Esiintyvinä ja levyttävinä artisteina Matti ja Teppo nauttivat tällä hetkellä suurta kansansuosiota.

Huhtikuun lopulla 2008 ilmestynyt cd "Satoi tai paistoi" oli viime vuoden eniten myyty Iskelmäalbumi ja Suomen myydyimmät albumit Top-40 listalla se viihtyi peräti 23 viikkoa!

Kotisivu mattijateppo.fi

Suvi Teräsniska Särkyneiden sydänten tie

Suvi Teräsniska

Iskelmätaivaan ehdottomasti mielenkiintoisin uusi lupaus on 19-vuotias Suvi Teräsniska, jonka esikoisalbumi ”Särkyneiden sydänten tie” julkaistiin kesäkuussa 2008.

Suvin matka artistiksi alkoi muutama vuosi sitten, kun Yö-yhtyeen Olli Lindholm otti Suvin siipiensä suojaan ja edessä oli ikimuistoisia esiintymisiä Yön keikoilla taustalaulajana. Oman levyn myötä käynnistyivät myös omat keikat ja kuluvan vuoden osalta keikkakalenteri on täyttynyt mukavasti. Suvin levyn hittisinglejä ovat olleet ”Hento kuiskaus”, ”Sanoja vaan” ja ”Särkyneiden sydänten tie”.