2008 ehdokkaat / Hiphop-, Dance-, R&B-Albumi
Kristiina Wheeler Hitchin to Helsinki
25-vuotiaan Kristiina Wheelerin loistava debyyttialbumi ”Hitchin To Helsinki” julkaistiin marraskuun alussa. Hitchinissä syntynyt, mutta jo lapsena Tampereelle muuttanut Kristiina on tullut tutuksi suurelle yleisölle muun muassa ”Sunny Day”- ja ”Annie and I” -sinkkujen myötä.
Kristiina aloitti musisoinnin pianon ja kitaran soitolla, mutta innostui biisien kirjoittamisesta ja laulamisesta toden teolla Alanis Morrisetten ”Jagged Little Pill” -albumin myötä. Erilaisten bändiviritysten ja muutamien mutkien kautta Kristiina tapasi Chisun, ja jo ensitapaamisella naiset sävelsivät ja sanoittivat ensimmäisen yhteisen biisinsä. Kristiina ja Chisu huomasivat kemioiden toimivan paremmin kuin hyvin ja päättivät siltä istumalta tehdä Kristiinan debyyttilevyn alusta loppuun asti yhdessä. Albmia työstettiin niin mökkireissuilla kuin Chisun alkovissakin ja lopputuloksena syntyi levyllinen ”lollipoppia”-popmusiikkia, jossa yhdistyy Kristiinan rakkaus mustaan musiikkiin ja Chisun viehtymys elokuvamusiikin maailmaan.
Fintelligens Lisää
Suomen menestynein hiphop-duo Fintelligens teki syksyllä 2008 loistavan paluun.
Elastinen ja Iso H mullistivat suomenkielisen räpin vuonna 1999 ja ovat tehneet uraauurtavaa työtään siitä lähtien. Neljäs yhteislevy "Lisää" juhlistaa bändin uutta alkua. Tiuhaan tahtiin keikkailevat miehet pyörittävät samalla myös omaa levy-yhtiötään Rähinä Recordsia. Viiden vuoden tauolla kumpikin teki menestyneen soolouran. Fintelligens on suomenkielisen hiphopin kiistaton keulakuva.
Asa Loppuasukas
Asa on suomalainen rap-muusikko Helsingin Roihuvuoresta. Asa, joka käytti aikaisemmin nimimerkkiä Avain, tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa osana Rähinä Records hiphop-kollektiivia.
Asan sanoitukset ovat olleet alusta lähtien poliittisesti kantaa ottavia ja ympäristöystävällisiä. Asan laulujen aiheita ovat olleet poliitikkojen kritisoiminen, sodan ja eriarvoisuuden vastustaminen sekä Helsingin lähiöiden elämäntavan kuvaaminen. Asa on kuitenkin muuttamassa aiheitaan kohti ihmisen henkistä kasvua.
Tällä hetkellä artisti keikkailee 10-henkisen JätkäJätkät live-orkesterin kanssa ja kirjoittaa tekstejä mm. KOM-teatterille. Viime vuonna Asa sai kultalevyn ensimmäisestä albumistaan ”Punainen Tiili” ja Teosto-palkinnon viimeisemmästä albumistaan ”Loppuasukas”.
Janna The Makings of Me
Janna Hurmerinta on 26-vuotias suomalainen soul- ja jazzlaulaja, lauluntekijä ja pianisti. Hänen sävellyksensä yhdistelevät soulia, jazzia ja folkia ja sanat kimpoavat omista kokemuksista ja tunnoista, joita Janna tulkitsee tummalla äänellään sielukkaasti
Aktiivisen muusikkouransa Janna aloitti vuonna 2002 laulaen useissa eri soul- ja jazzkokoonpanoissa. Ensimmäiset sävellyksensä hän teki 16-vuotiaana. Jannalle tarjottiin levytyssopimusta jo pian lukion jälkeen, mutta nuori nainen kieltäytyi, koska halusi varmistaa että saa pitää ohjat omissa käsissään. Vuonna 2005 Janna teki sopimuksen Texicalli Recordsin Jupiter-levymerkin kanssa. Samalla hän aloitti yhteistyön tuottajien Aki Haaralan (Quintessence, Q-Continuum) ja Antti Hynnisen (Quintessence, Fly) kanssa. Vuoden 2006 alussa julkaistu ensimmäinen EP ”Calling You” sai hyvän vastaanoton, ja Janna alkoikin työstää saman tien kokopitkää albumia. Levyn tuottajina ja kanssasäveltäjinä toimivat Aki Haarala, Antti Hynninen ja suureen suosioon esikoissoololevyllään noussut Tuomo Prättälä (Quintessence, Imiliekki Quartet, Emma Salokoski Ensemble).
Kesällä 2007 julkaistu, kriitikoiden ylistämä debyyttialbumi ”Right Now” nosti Jannan kertaheitolla suuren yleisön tietoisuuteen. Jannan odotettu toinen albumi ”The Makings Of Me” julkaistiin 12.11.2008.