2008 ehdokkaat / Debyyttialbumi
Chisu Alkovi
Chisu on 25-vuotias helsinkiläinen, joka nuoresta iästään huolimatta on ollut monessa mukana. Oikealta nimeltään Christel Sundberg on aloittanut musiikillisen uransa säveltämällä musiikin Tampereen Särkänniemen Kummitusjunaan.
Kotonaan, omassa makuuhuoneessaan, Chisun kädestä on syntynyt musiikkia mm. Antti Tuiskulle, Tarja Turuselle, Jipulle ja Kristiina Braskille. Chisu tuotti Kristiina Wheelerin albumin ”Hitchin To Helsinki”, joka julkaistiin syksyllä.
Hakuprosessin jälkeen Chisu hyväksyttiin arvostettuun englantilaiseen äänittäjäkouluun (LIPA), mutta tyttö pisti oman soolouransa koulun edelle. Chisun – joka säveltää, sanoittaa, sovittaa, tuottaa ja miksaa kaikki kappaleensa itse – ensimmäinen single ”Mun koti ei ole täällä” kuultiin Sooloilua-elokuvan tunnussävelmänä. Chisun debyyttialbumi ”Alkovi” nousi suoraan Top 10 -listalle ensimmäisellä listaviikollaan ja viihtyi siellä yhteensä 15 viikkoa.
Pariisin kevät Meteoriitti
Popmusiikin iloisella tiellä kulkeva Pariisin Kevät julkaisi debyyttialbuminsa helmikuun 20. päivä 2008. Helsinkiläinen Pariisin Kevät on yhden miehen kollektiivi. Musisoinnin takana on artisti nimeltä Arthur Tunes. Mutta kuka on Arthur Tunes? ”Arthur Tunes on sellainen tyyppi, joka ei ota liian vakavasti asioita. Se on aikuinen, joka on jäänyt lapseksi eikä ymmärrä aikuisten maailmaa kovin hyvin eikä oikeastaan haluakaan. Koska asiat ovat sen mielestä usein yksinkertaisempia, kuin miten ne on haluttu esittää”, kuvailee Arthur itseään.
Levyn ensimmäinen single, ”Samoilla raiteilla”, sai mukavasti radiosoittoa ja animoitu musiikkivideo pyöri niin MTV:llä kuin VoiceTV:lläkin. Toinen singlelohkaisu levyltä oli reipas ja kepeä kappale ”Pikku Huopalahti”, joka muodostui radiohitiksi. Pariisin Kevät teki myös YleX:n perinteisen kesäkumibiisin yhdessä Katri Ylanderin ja Superjannen kanssa. Kappaleen nimi oli ”Mä haluun sua enemmän kuin muut haluu”.
Arthur Tunesilla on selkeä visio Pariisin Kevään mentaliteetista: ”Pariisin Kevät ajaa vähän sellaista `vapaudu ja vedä ihan pokkana` -tyyppistä asiaa, että ei kannata liikaa jäykistellä. Tulee vaan selkä kipeeksi ja ryppyjä ohtaan. Ei aina ole bileet päällä, mutta pitää silti yrittää pitää silmät auki ja antennit pystyssä”.
Herra Ylppö & Ihmiset Sata vuotta
Herra Ylppö & Ihmiset julkaisi debyyttialbuminsa ”Sata vuotta” helmikuussa 2008. "Lähtökohtana oli tehdä ensimmäinen suomenkielinen post-punk-albumi. Sittemmin tyylilajit ovat rönsyilleet tarantino-kitaroihin, stoner-rockiin, melodiseen poppiin ja hc-punk
Kunnianhimoisena tavoitteena oli tehdä levy, joka olisi samaan aikaan sekä tunteikas että kylmän viileä", kuvailee Ylppö. Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen debyyttilevy ”Sata vuotta” on myynyt yli 15 000 kappaletta ja ylittänyt kultalevyrajan. Näin ollen Ylpöllä on nyt samanaikaisesti aktiivisena kaksi kultarajan ylittänyttä yhtyettä, mikä on Suomen rockhistoriassa harvinaista ellei jopa ainutkertaista. Levyltä julkaistut singlet ”Sata vuotta”, ”Videovuokraamon tyttö” ja ”Kleopatra” nousivat radiohiteiksi viime vuonna.
Ihmiset-yhtye on Herra Ylppö (laulu), Hamid Moeini (kitara), Jami Westergård (basso), Joona Kukkola (koskettimet) ja Jukka Kröger (rummut).
Suvi Teräsniska Särkyneiden sydänten tie
Iskelmätaivaan ehdottomasti mielenkiintoisin uusi lupaus on 19-vuotias Suvi Teräsniska, jonka esikoisalbumi ”Särkyneiden sydänten tie” julkaistiin kesäkuussa 2008.
Suvin matka artistiksi alkoi muutama vuosi sitten, kun Yö-yhtyeen Olli Lindholm otti Suvin siipiensä suojaan ja edessä oli ikimuistoisia esiintymisiä Yön keikoilla taustalaulajana. Oman levyn myötä käynnistyivät myös omat keikat ja kuluvan vuoden osalta keikkakalenteri on täyttynyt mukavasti. Suvin levyn hittisinglejä ovat olleet ”Hento kuiskaus”, ”Sanoja vaan” ja ”Särkyneiden sydänten tie”.